Tule kohdattavaksi
Sinulle äiti, vanhempi, puoliso, te yksin tai yhdessä
Keskustelutukea, Ratkaisukeskeistä valmennusta, Lempeää, oivalluttavaa ja eteenpäin suuntaavaa coachingia siihen, mikä juuri nyt on sydämellä
valmennukset
palvelut
-
Voimavarakeskeistä keskustelua ja ohjattua työskentelyä odotusaikaan ja perheen perustamisen äärellä.
Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa parisuhdetta, tukea alkavaa vanhemmuutta ja lisätä luottamusta tulevaan.
Kohtaamisissa pysähdytään sinun tai teidän tilanteenne äärelle turvallisesti ja arvostavasti. Työskentely auttaa sanoittamaan ajatuksia ja tunteita, tunnistamaan omia vahvuuksia sekä rakentamaan perheelle omannäköisiä tapoja olla ja toimia yhdessä.
Mahdollisia teemoja:
Millainen vanhempi haluan olla – omien vahvuuksien tunnistaminen ja sanoittaminen
Odotukseen ja perheen perustamiseen liittyvät ajatukset, huolet ja jaksaminen
Omien ja yhteisten voimavarojen vahvistaminen
Parisuhteen yhteyden ja vuorovaikutuksen vahvistaminen
Me yhdessä rinnakkain vanhempana
Vanhemmuuden työnjako ja arjen ajankäyttö
Avun pyytäminen ja omien tukiverkostojen vahvistaminen
Valmennus etenee sinun tai teidän toiveitanne kuunnellen, pienin ja konkreettisin askelin.
Valmennus toteutuu etänä tai lähitapaamisena sovitusti. Voit valita tuletko yksin vai tuletteko parina.
-
Synnytys on siirtymä uuteen elämäntilanteeseen ja herättää monenlaisia tunteita. Valmennus tarjoaa luottamuksellisen tilan kohdata synnytykseen liittyviä ajatuksia, pelkoja ja odotuksia. Synnytyksen jälkeen valmennus antaa tilan käsitellä synnytyskokemusta ja uuden elämänvaiheen herättämiä ajatuksia, tunteita ja kysymyksiä.
Valmennus tukee sinua:
vahvistamaan luottamusta omaan kehoon ja synnyttämiseen
löytämään keinoja rauhoittumiseen ja läsnäoloon
valmistautumaan synnytykseen omista lähtökohdistasi
Halutessasi voidaan käsitellä myös synnytyksen vaiheita, luonnollisia kivunlievityskeinoja ja imetykseen liittyviä ajatuksia.
Valmennus toteutuu etänä tai lähitapaamisena.
Voit valita tuletko yksin tai tuletteko yhdessä.
-
Tämä valmennus on voimavarakeskeistä keskustelua ja työskentelyä ja tarjoaa tilan pysähtyä sinun itsesi äärelle - kuulemaan ja tutkimaan: kuka minä olen - mitä minä haluan - mitä minä tarvitsen - mitä minulle kuuluu.
Valmennuksen sisältö rakentuu sinun toiveistasi. Muutos toivomaasi suuntaan tapahtuu tavoitteen luomisen ja konkreettisia pieniä askelia ottaen. Valmennuksen tukemana vahvistat voimavarojasi ja löydät ratkaisuja arjen haasteisiin.
Valmennus tukee sinua
vahvistamaan jaksamista ja yhteyttä itseesi ja puolisoon
kirkastamaan omaa tilannettasi ja toiveitasi
löytämään uusia näkökulmia ja toimintatapoja
Luottamuksellinen, oivalluttava kohtaaminen yksin tai yhdessä.
-
Vertaistuellinen voimavarakeskeinen ohjattu tapaaminen, jossa on tilaa keskustelulle turvallisesti ammattilaisen ohjauksessa. Valmennuksessa tehdään henkilökohtaisia harjoituksia kirjoittaen sekä rentoutus- ja läsnäoloharjoituksia.
Valmennusten aiheet ja sisällöt vaihtelevat. Käsiteltävät teemat liittyvät
synnytykseen
vanhemmuuteen
parisuhteeseen
Tulossa olevista ryhmävalmennuksista tiedotetaan erillisellä esitteellä.
Työpajan voi tilata yksityinen ryhmä, seurakunta tai järjestö. Sisältö ja kesto rakennetaan aina asiakaslähtöisesti.
-
TENS-laite tarjoaa lääkkeettömän kivunlievityksen synnytykseen ja supistuksiin.
Vuokraus sisältää:
TENS-laitteen sovituksi ajaksi
opastuksen laitteen käyttöön
mahdollisuuden tutustua laitteeseen ennen synnytystä
Vuokrauksesta sovitaan joustavasti.
Hinta:
20€/1 viikko
40€/4viikkoa
hinnasto
Yksilövalmennus/ keskustelu :
Kertatapaaminen 90€/60 min
3 kerran valmennuspaketti 245€
5 kerran valmennuspaketti 395€ (79€ / kerta)
Parivalmennus:
Kertatapaaminen parille 120€/60 min
3 kerran valmennuspaketti parille 325€
5 kerran valmennuspaketti parille 525€
Suosittelen yksittäistä käyntiä tai 3-5 kerran prosessia.
Muutos ja oivallukset syvenevät usein useamman tapaamisen myötä.
