Kun ääni kannattelee - mitä synnytyslaulu on?
Synnytys on kehollinen ja kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa mieli ja keho ovat tiiviisti yhdessä.
Ääni on yksi varhaisimmista ja luontaisimmista keinoista säädellä itseä - rauhoittaa ja pysyä läsnä meneillään olevassa hetkessä.
Synnytyslaulussa ääni ei ole esittämistä tai suorittamista, vaan keino kuunnella kehoa ja antaa kehon ohjata. Äänen kautta moni löytää tukea synnytyksen eri vaiheissa.Se palauttaa oman kehon yhteyteen ja rytmiin silloinkin, kun kaikki tuntuu intensiiviseltä.
Synnytys etenee aaltojen lailla, yksi supistus kerrallaan. Kuva: Tiana /Pexels
mitä synnytyslaulu on - ja mitä ei ole
Synnytyslaulu ei ole esiintymistä tai suorittamista.
Siihen ei tarvitse musikaalisuutta tai laulutaitoa.
Se ei ole vaikeaa, sen oppii jokainen.
Synnytyslaulu on
oman äänen käyttämistä ja sen kuulemista
Pienimmillään se on kuin ääneen päässyt huokaus
ja vahvimmillaan kehoa kannatteleva vahva tuki
Ääni on uloshengityksen jatke. Ääni seuraa hengityksen rytmiä ja kehon tarpeita.
miten ääni vaikuttaa kehoon ja mieleen?
Äänen vaikutuksesta aivoissa aktiovoituu erilaisia alueita, kuten kuulo- ja motorinen alue.
Synnytyslaulussa sen tunteita herättävä vaikutus luo turvan tunnetta.
Ääni ja hengitys vaikuttavat tahdosta riippumattomaan hermostoon rauhoittaen. Hengitys syvenee ääntä käyttäen, jolloin hapensaanti paranee.
Äänen kuunteleminen ja tunteminen kehossa auttavat keskittymään meneillään olevaan hetkeen.
Ääni resonoi eli värähtelee kehossa. Tämä lisää rentoutta ja sillä on kipua lievittävä vaikutus.
Kun ääntä käytetään yhdessä muiden kanssa yhdistettynä silittelyyn ja hellimiseen, voi vapautua oksitosiinia, mielihyvähormonia. Sama hormoni aikaansaa kohdun supistuksia.
Rentoutuminen tukee synnytyksen etenemistä.
kokemuksia äänenkäytöstä synnytyksessä
“Kun keskityin oman äänen kuuntelemiseen kehossa, pääsin rentoutumisen tilaan. Se kantoi hiljaisesta tauosta aina seuraavaan ”lauluun”, supistukseen.”
“Se auttoi sukeltamaan supistusaallon vietäväksi. Ja antoi alun ja lopun kuhunkin supistukseen. ”
Turvallinen tila ja hyvä yhteys itseen ja synnytyksessä mukana oleviin – puolisoon, tukihenkilöön, kätilöön, doulaan - tukevat synnyttäjää.
Hyvän yhteyden ympäröimänä on helpompaa käyttää ääntä ja luottaa itseensä.
Puolison tai tukihenkilön tuki on merkittävä. Yhdessä synnyttäjän kanssa tehty ääni tai kannustavat sanat ja eleet vahvistavat luottamusta ja turvan tunnetta.
Kosketus – hieronta, sively, silitys, painaminen yhdessä synnytyslaulun kanssa vahvistavat vaikutuksia.
synnytyslaulu osana synnytykseen valmistautumista
Ääänenkäytöstä on hyötyä jo raksausaikana kuin myös synnytyksestä palautuessa ja vauva- ja puikkulapsiarjessa.
Synnyttyslaulua voi harjoitella jo raskausaikana yksin tai puolison kanssa. Harjoittelu vahvistaa luottamusta omaan kehoon ja kykyyn synnyttäjänä.
Raskausaikana äänenkäytöllä voi luoda yhteyttä vauvaan ja vahvistaa näin kiintymystä häneen. Äänen voi ajatella olevan kuin tuutulaulu niin vauvalle kuin itselle - turvaa ja luottamusta.
Ääni voi olla tukena, kun on tarve rauhoittaa mieltä huoliajatuksilta tai synnytyspelolta.
Synnytyslaulun voi aloittaa missä synnytyksen vaiheessa tahansa. Se toimii hyvänä välineenä riippumatta synnytystavasta.
kenelle menetelmä sopii?
Synnytyslaulu sopii sinulle,
- joka valmistaudut yksin synnytykseen
- yhdessä puolison tai tukihenkilön kanssa
- joka kaipaat kehollista keinoa valmistautua
- Myös sinulle, jota äänen käyttäminen tai ajatuskin siitä jännittää.
Synnytyslaulu on yksi tapa pysähtyä kuulemaan itseään
Se voi tarjota mahdollisuuden löytää omaa rytmiä, turvaa ja keinoja olla itsensä puolella silloinkin, kun tunnet epävarmuutta tai pelkoa synnytyksen aikana.
Jos haluat tutustua menetelmään käytännössä, järjestän ryhmätyöpajan Yhteydessä ääneen, jossa äänenkäyttöä voi kokeilla ja harjoitella turvallisesti ja kannatellusti, yksin tai yhdessä puolison tai tukihenkilön kanssa.
Yhteydessä ääneen -ryhmävalmennuksen kuvauksen löydät kotisivuiltani.
Haluatko tiedon tulevista tapahtumista ensimmäisten joukossa?
Liity sähköpostilistalle tai tutustu tulevaan valmennukseen kotisivuillani.
